Laatuapteekit

Rakasta luitasi, turvaa tulevaisuutesi!

Luustoviikkoa vietetään Suomessa 19.-25.10.2020. Luustoviikon teemana on tänä vuonna osteoporoosin tunnistaminen. Kansainvälinen osteoporoosijärjestö, IOF haluaa vahvistaa laajalti osteoporoosin näkyvyyttä. Myös Suomessa viestitään tulevina vuosina vahvasti osteoporoosista sekä osteoporoosin hyvästä hoidosta. Luustoviikolla on maailman osteoporoosipäivä tiistaina 20.10. Tuolloin vietetään myös Valkoisen Paidan Päivää, joka muistuttaa meitä kaikkia luustoterveyden tärkeydestä. Pukeudutaan kaikki siis yhdessä valkoiseen! Luustoliitto on vuonna 2004 […]

Rakasta luitasi, turvaa tulevaisuutesi! Read More »

Lemmikin ikioma päivä!

Kansainvälistä Eläinten päivää vietetään valtakunnallisesti 4.10.2020. Samalla Eläinten päivä aloittaa Eläintenviikon 4.-10.10.2020. Laatuapteekit haluavat olla mukana eläinten hyvinvoinnin asialla, varsinkin nyt, kun poikkeuksellinen kevät on lisääntyneen kotona olemisen myötä vauhdittanut lemmikkien hankkimista perheisiin. Lemmikki tarvitsee aikaa ja huolenpitoa, jotta se voi kokonaisvaltaisesti hyvin. Laji- ja rotukohtaiset erityistarpeet on hyvä selvittää jo lemmikin hankkimista mietittäessä. Sivulta

Lemmikin ikioma päivä! Read More »

Mittaamattoman arvokas muisti

Muistiviikko on Muistiliiton ja sen jäsenyhdistysten tärkein toimintaviikko. Sitä vietetään vuosittain aina Maailman Alzheimer-päivän (21.9.2020) yhteydessä joko viikolla 38 tai 39 vuodesta riippuen. Tänä vuonna muistiviikko on viikolla 39. Muistiyhdistykset eri puolilla Suomea järjestävät viikon aikana erilaisia tapahtumia, joista löydät tarkemmat tiedot Muistiliiton tapahtumakalenterista, https://www.muistiliitto.fi/fi/tuki-ja-palvelut/muistiyhdistys-lahellasi/tapahtumat. Muistiliitto ry on muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä oma järjestö, joka on

Mittaamattoman arvokas muisti Read More »

4 Vinkkiä vahvaan vastustuskykyyn

1. Huolehdi käsihygieniasta pesemällä kädet saippualla ja lämpimällä vedellä useita kertoja päivässä. Käytä desinfioivaa käsihuuhdetta tilanteissa, joissa vesipesu ei ole mahdollinen tai liikkuessasi yleisillä paikoilla. Oikein käytettynä kertakäyttöinen hengityksensuojain vähentää taudinaiheuttajien leviämistä ympäristössä. Vältä kasvojen koskettelua likaisilla käsillä. 2. Syö terveellisesti ja monipuolisesti saadaksesi kaikkia elimistölle tarpeellisia ravintoaineita. Syyskuun alussa alkaa D-vitamiinikausi, ja nyt on

4 Vinkkiä vahvaan vastustuskykyyn Read More »

Huolehdi omasta vastustuskyvystäsi

D-vitamiinin merkitys immuunipuolustuksessa nousi keskustelun aiheeksi maaliskuun lopussa, kun suomalainen lääkäri totesi keskellä Espanjan koronakriisiä, että D-vitamiinista on apua koronapotilaille. Pimeän talven jälkeen eurooppalaisten D-vitamiinitasot ovat tällä hetkellä kaikkein alimmillaan ja monessa maassa etenkin vanhukset kärsivät puutoksesta. Lääkäri Hannu Vierola on puhunut D-vitamiinin merkityksestä ja riittämättömästä saannista aikaisemminkin ja toteaa tässä yhteydessä, että tieteellinen näyttö

Huolehdi omasta vastustuskyvystäsi Read More »

Apteekkiasioinnin muistilista

– Desinfioi kädet käsidesillä tullessasi ja lähtiessäsi apteekin tiloista. -Pidä riittävä suojaetäisyys muihin asiakkaisiin ja apteekin työntekijöihin -Listaa kaikki tarvitsemasi lääkkeet ja muut apteekkituotteet jo kotona lapulle, niin saat ostettua yhdellä asiointikerralla kaiken tarvittavan -Maksa ostokset ensisijaisesti maksukortilla -Jos apteekissa on ruuhkaa, harkitse olisiko jokin toinen päivä tai hetki sinulle sopiva ja vähemmän ruuhkainen -Lääkkeet

Apteekkiasioinnin muistilista Read More »